Leipää ja sirkushuveja

Taas vaihteeksi kun sitä istuu sorvin ääressä, niin sitä pieni ihminen ehtii miettimään että mitä, miksi, kenelle ja ennenkaikkea kenen rahoilla? Viime viikolla COB hoksasi erään sotamarsalkan nimeä kantavan kadun itäpuolella olevan värisuoran. Kiasma, musiikkitalo, Finlandiatalo ja oopperatalo, joka muodostaa mielenkiintoisen putken hyvin pitkälle yhteiskunnan ylläpitämiä taloja josta niin omat kansalaiset, kuin turistitkin saavat nauttia. Vuodenvaihteen lähestyessä myös ison kirkon tapahtumia on uuden vuoden vastaanottojuhla ja taiteilija Mikin suunnittelema valotaideteos.

Ensialkuun tuntuu että veroeuroja taas poltetaan semmoisella roviolla ettei mitään rajaa, samalla kun hammaslääkäreihin jonotetaan 6kk ja psykan osastoja ja ties mitä lakkautetaan kilpaa muiden kampunkien kanssa. Saari, Auvinen ja Gerdt niittää välillä satoa ja poliitikot kilpaa kieltää tietokonepelejä ja kiristää mm. aselakeja. Niillähän sitä nykysuomessa nuorten mielenterveyttä hoidetaan.

Mutta ainahan asioissa on vähintään ne kaksi puolta. Tämä kalastajakylä sattuu olemaan maamme pääkaupunki ja turisteja, dippejä yms täällä ravaa sen mukaan. Jos kaikki valot sammutettaisiin kello 16 ja minkään valtakunnan museoita tai musiikkitaloja ei olisi niin missäs sitä sitten olisimme? Kiasmat, Finlahdia- yms talothan kyllä myöskin työllistävät ihmisiä, sen kautta mahdollinen hyvinvointi lisääntyy ja jopa jokunen veroeurokin voi palautua valtion kirstuun, eikä toki sovi unohtaa turistien tuomaa työllisyyttä ja rahoja, joten eipä nämäkään asiat aina niin yksiselitteisiä ole. Mutta silti oma summa summaarumini kallistuu sille puolelle, että hieman enemmän järkieä sirkushupien järjestämiseen (luetaan: vähemmän rahaa) ja enemmän vaikka terveydenhuoltoon tai poliisin virkojen täyttämiseen.

Sorvin äärellä

COB on pitänyt taukoa pökkäämisestä syystä ja toisesta, mutta taas
tuli eteen hetkiä jolloin on aikaa istua ja ihmetellä. Nyt ollaan
keikalla isolla kirkolla (kirjaimellisesti) ja välillä sitä ihmettelee,
mitä sitä ihminen itse menee tekemään... 11 vuoroa 12 päivään ja
miltei 160h suht tylsää duunia. Okei, kyllähän tosta jotain
taskunpohjalle jää mut silti. Ei tässä ole nälkää tarvinnut muutenkaan
nähdä, niin miksi mennä toiselle puolelle kylää nukkumaan ahtaasti
kohtalaisten työvuorojen välissä? Vai onko se sit sitä että vaihtelu
virkistää? Ehkä, jäämme sitä virkistystä odottamaan...

Juhannus lusittu

COB:lla oli taas vuoden kiireisimmät viikot kun vuoden suurin ponnistus, Juhannuksen projekti oli tiedossa. Nyt sekin on ohi ja kunnialla selvittiin. Pohjanmaalla kun ollaan niin ei kaikki ole aina ihan just, myöskään viranomaismääräysten kanssa, mut pääasia et homma luistaa. Tänä vuonna meillä oli täys tilattu miehitys vaikka vaarallisia tilanteita nähtiin ja kuultiin, niin tienpäällä kun parvella, mutta tietääkseni kaikki on vielä hengissä ja suht terveinä.

Yrittäjänä itsekkin tiedostan simppelin kaavan, mitä vähemmällä kustannuksilla saadaan toimiva lopputulos ja maksimi kate, sen paremmin firmalla menee. Sama nähtiin tänäkin Juhannuksena, tekijöitä oli just ja just sen verran ettei ruumiita tullut ja myynti oli aika liki niin hyvä kun mahdollista. Tosin kun vertaa että normaalissa tapahtumassa järkkäreiden lukumäärä suhteessa asiakkaisiin on se 1/100 niin meillä jokainen järkkäri hoiti noin neljän järkkärin hommat. Ja kaiken päälle ku tilaaja sanoi minulle että on tyytyväinen meidän tapaan tehdä hommia ja juuri ennen lähtöä kiitteli taistelijapariani ja sanoi että on erittäin tyytyväinen ja sen kuulee ihmiseltä jolta sitä ei juuri koskaan kuule, ei voi muuta kun itse olla tyytyväinen omaan henkilökuntaan, eli jos joku sieltä tänne eksyy, niin vielä kerran suuri kiitos kaikille!

Tänä vuonna saimme suht sopivat vuorot ja hyvän mökin niin oli mukava käydä töissä kun muutkin osa-alueet oli kunnossa ja ehti saunoakkin. Lisäksi ehdimme työntekijöiden kanssa istumaan ja juttelemaan mukavasti siinä sivussa ja täten parempi yhteishenki syntyi porukan kesken ja sehän auttaa myös tuolla työmaalla.

Ei mulla mitään asiaa oikein ollut, mut kuhan jotain kirjoittelin. Jokainen on vanraan huomannut taloudellisen taantuman ja sama tuntuu vaikuttavan myös meidän keikkoihin, ihan viime vuoden tunteihin ei päästä, mut eiköhän sitä aina jotain keksitä.

Jos vaikka loppukevennykseksi laitetaan kuva Oululaisen kaupan pihalta. Tämä kuski ansaitsee viikon, ellei jopa kuukauden parkkeeraajan tittelin.

Kiirettä pitää - ainakin minulla, viis muista!

Väsynyt iskä kävi siten paikallisen kylän vapputorilla muksujen kanssa ihmettelemässä väen paljoutta. Porukkaa riitti ja autoja kanssa. Kuten arvata saattaa niin duuni vuoro oli edessä ja milläs muulla kauniina päivänä itse sielä olin kun autolla. Ja tietenkin piti sinne perimmäiseen nurkkaan se auto jättää parkkiin. Kylän läpi käytyämme tuli aika vastaan ja ajattelin ajoissa lähteä duuniin, mutta ruuhkaa tuntui olevan.

Ihan tuli mieleen Los Angelesin high way 405 jolla tunnetusti liikenne vetää edes vähän kello 04:05 AM. Yksi mikä rapakon takana miellytti liikennekulttuurista oli ns. 4 stop-merkin risteykset. Sielä jokainen pysähtyi ja ensimäiseksi pysähtynyt jatkoi matkaa. Liikenne sujui mallikkaasti kun joka suunnasta tuli auto vuorollaan. Ilokseni havaitsin vastaavan käytännön toimivan torin rannan läheisyydessä risteyksessä, johon tuli autoja joka suunnasta. Yksi auto tuli kerrallaan per suunta ja jokainen aikanaan pääsi odottamaan seuraavalle tien pätkälle. Itsellä meni noin 20m matkaan reilu vartti ja ilokseni huomasin että tästä tämä jono liikkuu, hitaasti, mutta varmasti. Itse kun pääsin risteykseen ja olin oikealta tulevan auton perään menossa niin eiks vaan että hyvinkin kiireinen yksin autossa oleva naistäti ajoi edellisen auton puskurissa niin hyvin kiinni, että olisi pelti mennyt mutkalle jos siihen väliin olisin vielä itseni ängennyt.



Aikaa kun oli ruuhkassa, niin pitihän siitä mallikkaasta kuskista kuva ottaa. Kiireinen täti kun meni mun etupuskurin ohi, tuli perässä toinen, ehkä jopa vielä kiireisempi punaisen auton kuljettaja, nais immeinen hänkin.



Tyyli oli sama, takapuskurissa kiinni ettei väliin vaan millään mahtuisi, ellei laiteta peltiä uuteen muotoon. Itse olin jo siinä vaiheessa myöhässä omasta duunista joten odottelin vielä kiltisti sen auton joka meni varmaan 3cm päästä etupuskurista. Jos ei vielä sinnoin niin viimeistään sen jälkeen muutkin autoilijat mahdollisesti hoksasivat, että voisi ehkä ajatella jotain muutakin välillä kun itseään. Seuraavalla kadun pätkällä tuli minun tilaisuuteni tehdä sama temppu että puskurissa kiinni vaan että pääsisin mahdollisimman nopeasti pois, mutta jostain kumman syystä päästin sivulta parkkipaikalta tulleen volvon eteeni. Kuskilta ja pelkääjän paikalta tulleet käsien heilahdukset tuntuivat ihan hyvältä ja sen takia häviämäni noin 20 sec ajassa ei tuntunut ollenkaan pahalta.

Tarkoitukseni ei ole naiskuskeja moralisoida tai saarnata, ne kaksi sankaria vaan sattuivat olemaan naiskuskeja. Yhtä hyvin ne olisivat voinee olla mieskuskejä, mutta pelkkä oman navan katsominen ja muut huomioitta jättäminen vaan laittaa joskun hatuttamaan.

Voiko tästä oppia mitään? Ehkä voi tai sitten ei, joskus itsekkyys on hyvä asia, mutta monesti omat tekemiset vaikutta myös muiden elämään ja elämiseen. Miettikääpä sitä!

Neljä päivää Prahassa

Eilen torstai-iltana (aloitettu kirjoittamaan Perjantai 24.4.-09) oli paluu Suomeen. Neljä päivää ja kolme yötä ehkä Euroopan hienoimmassa kaupungissa. Monta kokemusta rikkaampana taas tämän matkan jälkeen. Lennot saatiin Finnairilta ihan kohtuu hintaan ja tuttavan kautta löydettiin todella mukava yksiö Praha 2 alueelta. Hintaa asunnolle jäi reilu 100 € kolmelta yöltä joten ei senkään puoleen valittamista. Säät suosi paremmin kuin hyvin. Mittari oli netin mukaan joka päivä +20 paikkeilla ja tuntui että vähän sen päälläkin. T-paita päällä tarkeni terassilla vajaan euron hintaisia tuoppeja kumota. Eikä tarvinut kuravettä kiskoa, kyllä ne tsekkioluet vaan sen verran hyviä oli. Naisväki oli jo kaivanut minihameet esille niin ei enään ollut pahemmin valittamista. Keskiviikkoiltana hiukan räpsi vettä ja torstaina oli jo hieman pilvistä kun paluulennolle suunnistettiin. Aurinkoisessa Helsingissa oli reilusti vaihtoaikaa joten silloinkin saimme nauttia hyvistä säistä.

Olisihan se ollut ihan liian heleppoa jos kaikki olisi mennyt aivan nappiin. Ekana päivänä kotipuolessa tuli viestiä, että nuorin muksu sairastui ja lastenhoitokuviot menivät kokonaan uusiksi, mutta onneksi nekin sitten saatiin kuntoon. Muuten pahemmilta vastoinkäymisiltä vältyttiin. Se mikä on ihan omaa syytä, on se kun kävelee lähes "kylmiltään" varmaan reilu 10km päivässä niin seuraavina päivinä jalat osasivat kertoa, ettei olleet vastaavaa taas ihan vähään aikaan kokeneet.

Praha ja Tsekki on mielenkiintoinen maa monessakin mielessä. Itse Tsekki on omana maana ollut itsenäinen vasta 1.1.1993 lähtien ja vuosien saatossa maassa on ollut jos jonkinlaista mullistusta ja hallitsijaa. Vanha kaupunki oli täynnä vanhaa rakennustaitoa ja arkkitehtuuria, jota ei meinaa ihminen ymmärtää kuinka ne kaikki vielä on pystyssä.


Yllä oleva torni näyttää valokuvan polaroidominaisuuden takia olevan vinossa jota se ei omien silmieni mukaan ollut.

Virallisten tietojen mukaan yllä olevan kellon tekijät määrättiin sokeutettavaksi etteivät tee enään minnekkään yhtä hienoa kelloa.

Keskiviikkona kun mentiin metrolla pääteasemalle asti katselemaan ns. sitä oikeaa Prahaa, niin sielä tuli vastaan neuvostoaikaiset valvavat betoniviidakot, josta vielä muistaa että vasta sitä Tsekki / Tsekkoslovakia oli osa itäblokkia -90 luvulle asti.



Saman huomasi palveluissa. Vähänkin vanhemmilta ihmisiltä pääsääntöisesti ei tarvinnut asiakaspalvelua odottaa eika sanaakaan englantia. Toki myös iloinen poikkeus tuli vastaan heti ensimmäisenä päivänä. Ja kun itsekkin opetteli pari muutakin tsekinkielistä sanaa kun pivo, niin aina oli vaivan väärtti. Nuorempi polvi puolestaa puhui sujuvaa englantia. Yllättäen mitä lähemmäksi keskustaan meni sen parempaa palvelua tuli. Mutta koetiin myös aikamoinen yllätys. Ihan keskustan tuntumassa oli ravintola nimeltä U kozicisky. Ravintola oli lähes tyhjä, mutta muuten viihtyisän oloinen. Meidät ohjattiin pöytään ja tuotiin ruokalistat. Listalla oli kunnon tuhteja lihaherkkuja ja hinnatkin hyvinkin sopivat, ottaen huomioon ravintolan sijainnin. Vähän aikaa ruokalistoja katellessamme olimme valmiita tekemään tilausta. Samoihin aikoihin tuli kaksi muuta asiakasta joille tarjoiltiin kahvit yms muut juomat hyvinkin ripeästi. Itse koitin hieman viittoa henkilökuntaa kohti, mutta huonolla menestyksella. Pari kertaa excuse me hihkaisun jälkeen lopputulos oli sama. Vielä aikamme odottelimme ja lähdimme menemään. Harmi kun paikassa oli muuten hyvä hintataso ja hyvä menu, mutta palvelusta ei ollut tietoakaan... Myöhemmin kävimme syömässä ravintola Donnassa elämäni parhaimma 300g pippuripihvin. Kastike meinasi viedä kielen mennessä.



Muuten reissu meni kaikin puolin mukavasti ja kuten kaikki tähän asti ovat sanoneet niin on se vaan hieno paikka. Vois sanoa jopa että voisin vaikka muuttaa sinne, mutta suunnitellaan sitä vielä vähän aikaa.

Vaikeamman kautta

Jo aiemmin julkaistussa tekstissä "lapin lisä" mainitsin kulttuurishokin, minkä sain muuttaessani Pohjois-Suomeen. Tänään oli toistaiseksi viimeinen henkilökohtainen vaiheessa oleva oikeusriita. Aikamme vääntäen pääsimme sopuun itsestään selvässä asiassa, yli 8 kuukauden väännön jälkeen.

Kaikki lähti siitä kun totesimme, että yritys tarvitsee pakettiautoa vähän väliä, milloin mihinkin. Huomasimme että autoliike ER-WO:lla oli Volkswagen Transporter pakettiauto myynnissä. Auto ei ollut uusi ja oli sillä myös kilometrejä ajettuna kohtalainen määrä. Yleisesti tiedetään, että Transporterin 2.4L koneella ajetaan jopa miljoona kilometriä ja sen pitäisi kestää pitkät pätkät. Otin pari kaveria mukaan autokaupoille ja porukalla tarkastelimme autoa. Myös koeajon jälkeen olimme yhtä mieltä siitä, että auto kannattaa ostaa pois, vaikka ei enään uusi ollutkaan. Kauppahinta saatiin kohdilleen, emmekä jääneet enempää siitä kinaamaan ja tinkimään. Kun yrityksen kortti ei kelvannut liikkeeseen, niin ajoin tulevalla pakettiautollani pankkiin hakemaan rahaa. Palattuani maksamaan auton pois ja paperit tehneenä lähdin ajamaan kotiin kohti pohjoista iloisen uuden auton omistajana (vaikka firman nimiin se ostinkin). Yhteensä noin 26 km ajettuani auton moottorista alkoi kuulumaan karmea pauke ja räminä. Luonnollisesti pysäytin auton tien laitaan, josta alkoi farssi mikä hakee vertaistaan. Uskallan jopa väittää. että entisen työnantajan kanssa käyty todella käsittämätön ja uskomaton farssi löysi voittajansa.

Yritän tiivistää jutun mahdollisimman lyhyeksi ja sitten hyöhemin paremmalla ajalla voisi tarkemmin ruotia mitä kaikkea sontaa on tässä vastaan tullut vastaan.

Elokuun 9. päivä 2008 ostimme kyseisen auton. Samana päivänä auto levisi. Seuraavana päivänä menimme ER-WO:lle jossa kysyimme auton korjausta, se tyrmättiin täysin. Sitten ehdotettiin kaupan purkua, joka myös tyrmättiin täysin. Samana päivänä matkattiin lakimiehen juttusille ja seuraavana päivänä reklamaatio oli tullut ER-WO:lle.

Aikaa kului niin tuli ER-WO:n vastaus. ER-WO:lla on asiamiehenä varatuomari Jouko Penttilä. Saamieni tietojen mukaan eläkkeellä oleva erittäin kokenut lakimies. Penttilän lähettämän kirjelmän mukkaan auton moottori oli tarkastettu ja öljyä oli vain noin yksi litra. Olin kuulema ajanut öljyn merkkivalon palaessa ja rikkonut koneen.

Tuolla tarinalla mentiin tammikuussa 2009 valmistelevaan istuntoon käräjäoikeuteen ja sanoin että, öljyn merkkivalo ei palanut ennen moottorin rikkoutumista. Ja samalla kysyttiin, että kuinka ne antaa ostajalle / ostajaehdokaalle auton, jossa on vain yksi litra öljyä. Samalla taottiin Penttilälle päähän, joka oli siis yksin paikalla ilman päämiestään, että nesteiden, kuten moottoriöljyn, jarru-, ohjaustehostin- ja jäähdytysnesteen määrä ja polttoaineen määrä pitää myyjäliikkeen tarkistaa ennen kun autoa annetaan edes koeajoon. Muutenhan kulkuneuvo voi olla jopa hengen vaarallinen, varsinkin tieliikenne käytössä.

Helmikuun 26. päivä sain postiini oman asianajotoimiston viestin että on tullut ER-WO:lta kirjelmä. Kirjelmässä lukee, ettei moottorin avaamista ja tarkastusta oltu aiemmin suoritettu ja nyt se tehtiin. Sielä ilmeni ettei moottoriöljyn valolla ja öljyn määrällä ollutkaan syy-yhteyttä tai relevanttia merkitystä moottorin hajoamiseen. Sen sijaan moottorin etukammio oli pudonnut alas, venttiili katkennut ja särkenyt männän. Moottorissa oli siis rakenteellinen heikkous / vika, eikä rikkoutuminen ollut ostajan (siis minun) virhe tai vika. Silti edelleen väitettiin, että ostaja on vastuussa yms. sitä samaa jankutusta ja pyydettiin tulemaan neuvotteluun ER-WO:n toimitiloihin. Siinä vaiheessä juttu oli miedän puolelta niin pommin varma kun voi olla, niin ei minun lakimiehen neuvosta enään lähdetty sinne riitelemään.

Siitä ilmeisesti suuttuneena tuli Penttilältä 29.3. kirjelmä jossa todettiin että "autoalan asiantuntijoiden mukaan tämän tyyppinen moottorin vaurioituminen johtuu siitä, että autolla ajetaan ylikieroksilla" eli olen jälleen kerran niiden lausuman mukaan itse rikkonut auton, ilmeisesti ajamalla autoa mootoritiellä liian pienellä vaihteella. Eli edelleen menee täysin meidän piikkiin, mutta tällä kertaa he olisivat valmiit antamaa ehjän vaihtomoottorin autoon, joka pitäisi minun omalla kustannuksella laittaa siihen. Todettakoon sivuhuomautuksena, että ostin jo syksyllä uuden pakettiauton, joten toiselle pakulle ei ole enään pahemmin käyttöä.

Sitten tänään, tai oikeastaan eilen, kun vuorokausi ehti vaihtua, oli pääkäsittelypäivä. Toista tuntia jäleen Penttilä jauhoi samaa tarinaa ja meinasi käräjätuomarillakin hermot mennä. Penttilä sai erittäin loistavasti mahtumaan samaan lauseeseen että auto oli myyntihetkellä virheetön, mutta normaalikaupasta poiketen siihen sovellettiin ns. takavalotakuuta. Itsellä ei pokka koko istuntoa pitänyt, vaan välillä väkisinkin hymähdin tahattomasti Penttilän uskomattomille väitteille.

Lopputulos oli että ER-WO suostui maksamaan koko kauppahinnan korkoineen + hinauskulut korkoineen + osan oikeudenkäyntikuluista ja asianomistajakulut. Päivän huipuksi ja käsittelyn päätteeksi Penttilä ei edes tullut kättelemään meitä, vaikka yleensä ja hyviä tapoja noudattaen on tapana kätellä toisen osapuolen edustajat.

Josko tuossa oli jonkunlainen tiivistelmä tapahtumien kulusta ja koitan vielä ns. parhaita paloja laitella koneelle kuhan paremmin ehdin. Niitä on vielä vaikka kuinka paljon.

Tällä kertaa tekstistä löytyy juridisista syistä muutamia aika pilkun tarkkaan viilattuja yksityiskohtia. Pahoittelen jos lukemisen sujuvuus (jos sitä on koskaan ollutkaan) kärsii.

I rest my case

Lapin lisä

Kirjoittelin aiemmin Turvasanomien yleisönosastolle omia kokemuksia pohojosen menosta ja ajatelin lisätä sen saman tekstin myös tänne. Mielipiteet ei ole minun kohdalla muuttuneet, mutta ainakin silloin vielä käynnissä ollut työriita tuli onnelliseen päätökseen, ainakin minun kannaltani.

Haluan kertoa teille tarinan kulttuurishokista, jonka voi saada muuttaessaan Etelä-Suomen asutuskeskuksesta puolen tuhatta kilometriä pohjoisen suuntaan. Valitettavasti tämä tarina ei ole palturia vaan totista totta. Aina sitä on kuullut ja luullut, että pohjois-suomalaiset ja pohjanmaalaiset ovat rehellistä kansaa ja semmoinen mielikuva itselläkin oli ennen sinne muuttoa. Karu totuus oli jotain aivan muuta.

 

Vaikkakin muutto osui Suomen toiseksi suurimman kasvukeskuksen läheisyyteen, niin erilainen maailma tuli vastaan suht nopeasti. Työpaikan raporteista sai lukea että se ja se on poistettu patiolta niin ja niin monta kertaa... mistä hell...n patiolta? Hiljalleen sekin selvisi, että kaikki täällä päin Suomea sanovat terassia patioksi. Okei, taas ollaan viisaampia eikä tuossa mitään, onhan eri murteita suomenmaa täyttä. Ei varmaan kovin moni pohjosen ihiminenkään ymmärrä jos mennään stokella tai sporalla ytimeen.

Jostain kumman syystä Etelä-Suomessa kun on keikkaa tehnyt, niin tilapäistä kuin vakituista, niin työntekijänä kuin yritäjänä, niin aina mitä on sanottu ja sovittu, niin aina on niin mennyt. Toki yli kymmenen vuoden aikana on joutunut välillä puhelimitse selvittelemään josko jotain puuttuu tai joku kestää, mutta aina on hommat korjattu fiksusti. Yhden ainoan yksikön työvuorosuunnittelijan tempauksia jouduttiin luottamusmiehen kanssa selvittelemaan ja sain sieltäkin vielä omani pois neuvotteluteitse. Minulla vissiin käynyt vaan niin sairaan hyvä tuuri työnantajien, tilaajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa että ei ole juurikaan tarvinnut murehtia maksetaanko lasku / palkka vai ei.

Pohjoiseen muuttaessani heti ensimmäisen työkeikasta lähettämäni laskun summaa ei meinannut millään ilmestyä tililleni. Ottaen huomioon että keikka oli noin 2 viikkoa muuton jälkeen ja maksuaikaa tilaajalla oli se 2 viikkoa, niin reilu kuukauden päästä alkoi jo meno tökkimään. Soitto perään ja muutaman päivän päästä rahat näkyivät tilillä. Vielä tuon pystyi laskemaan kesälomien ja paskan tuurin piikkiin, mutta olisinpa silloin tienyt mitä tulevan pitää. Itse jatkoin töitä saman konsernin palveluksessa, missä olin ollut melkein seitsemän vuotta Helsingissä. Pohjoisessa kun ei olut vastaavaa työtehtävää tarjolla niin palasin takaisin kenttähommiin. Luonnollisesti tehtiin uusi työsopimus jossa palkkaluokka tippui sinne missa se on muillakin kenttätyöntekijöillä ja kun pomminvarmasti ei ollut täysiä tunteja luvata niin ymmärrettävästi tehtiin tuntipalkkalaisen työsopimus. Työsopimusta on käsitelty jo muissa medioissa ja tullaan vielä käsittelemään ja sen oikeusprosessi on kesken joten ei siitä sen enempää.

Hommat alkoi leppoisissa merkeissä. Keikaa tuli lähelle ja kauas, mutta jotenkin alkoi pienet yksityiskohdat häiritsemään. Joitain hommia hoidettiin vähän niin kun vasemmalla kädellä ja sinne päin. Firmalla oli omia, aivan naurettavia sääntöjä ja merkillisiä käytäntöjä esim. hälytyskorvausten  ja vuoronjatkolisien kanssa. Työtovereiden kanssa keskustellessani sain kuullä kaikilta, ettei hälytys- ja vuoronjatkolisiä meinata millään maksaa. Ja jos sattui niitä vaatimaan niin yllättäen seuraavaan listaan tunnit tippuivat minimiin ja se minimi ei ole paljoa. Itse työvuorosuunnittelija  sanoi, että ennen heillä ei ollut vähimmäistuntimäärää tuntipalkkalaisille, mutta liiton suunnasta oli tullut vaade, että semmoinen pitää olla. Ainakin minulla se oli niinkin hurjat kuin 20h / 3 viikkoisjakso, oletettavasti myös muilla. Niillä tuntimäärillähän hyvin makselee vuokria ja elättää perhettään. Samoissa keskusteluissa tuli ilmi että lähes jokainen työntekijä on firmassa tuntipalkalla ja uusia tuntipalkkalaisia tulee koko ajan. Okei, yrittäjänä tiedän kuinka kalliiksi tulee matalakatteisella alalla ylitöiden maksaminen, mutta silti mielestäni laki on siitä yksiselitteinen, että lisätöitä tulisi tarjota ensisijaisesti omille vanhoille työntekijöille ennen kun uutta palkataan.

Itse kun kävin erään komennuksen jälkeen tekemässä toimistolla matkalaskua, kysyin samalla että tuleehan siitä keikasta hälytyskorvaus kun keikka tuli alle kolmen vuorokauden sisällä työvuorosta, johon työvuorosuunnittelija tokaisi, että ”se hälytyskorvausten maksaminen on vähän kun kaksiteräinen miekka, jos vaatii hälytyskorvauksia niin saa keikkoja ja tunteja vähemmän”. Aluksi luulin tosissaan että aika huumoria se heittää, olihan aikaisemmista keskusteluista kuitenkin jäänyt kohtuullisen rento tunnelma. Loppujen lopuksi työvuorosuunnittelija laittoi omiin listoihin merkinnän hälytyskorvaiksesta ja sanoi pitkin hampain että  ”ei kai se firma nyt tästä konkurssiin mene”. Sekin vielä meni mielestäni huumorin piikkiin, mutta ilmeisesti olin niin sinisilmäinen etten vielä huomannut, kuinka järjestelmällistä työntekijöiden kusettaminen kyseisen yrityksen toimipisteessä on. Itse jatkoin samaan vanhaan tapaan työskentelyä yksikössä ja aina vuoron venyttyä tai vastaavissa tilanteissa vaadin tessin mukaisia korvauksia, kunnes eräänä aurinkoisena keskiviikkopäivänä sain toimistolla kuulla, että talossa on liikaa ukkoja ja koeaikalaisista aletaan vähentämään. Täten työsopimukseni puretaan koeajan perusteella. Luonnollisesti pyysin saman kirjallisena ja suuni meinasi loksahtaa pahemman kerran auki kun työvuorosuunnittelija kysyi että ”tarvitseeko semmoista edes antaa?” Loppupelissa työsuhteen purkamisen selvitys tuli työtodistuksen muodossa joka on jo oma luku sinällänsä. Em. tapaus kun on menossä käräjäoikeuteen niin eipä siitäkään tällä kertaa enempää. Onneksi uutta duunia tekevälle löytyi suht' nopeasti, mutta kulttuurishokki oli melkoinen ensimmäisten viikkojen aikana täällä pohjoisessa.

Nyt yli kaksi vuotta tällä asuneena olen jo tiedostanut mikä täällä on meno. Lähes kaikkia koitetaan lähes aina kusettaa ja tosissaan saa olla hereillä, jotta hommat menisi edes sinne päin, miten niden pitäisi mennä eikä sekään aina riitä. Reilu kahden vuoden saldo lähipiirissä tuottaa seuraavaa: kahdet selkeästi laittomat potkut, kolmet erittäinkin kyseenalaiset koeaikana tehdyt työsuhteen purut, vähintäänkin kyseenalaiset määräaikaiset työsuhteet ja niiden jatkamatta jättämiset, yhdet autokaupat mitkä menee käräjille ja kahdet kunnon kusetukset autokaupoissa.

Keskustelimme aiheesta vanhan työtoverin kanssa, joka työnsä puolesta on vuosia kiertänyt ympäri Suomea kouluttamassa, myöskin täällä ”lapissa”. Hän kysyi, että tiedätkö miksi sitä kutsutaan? Sitä kutsutaan Lapin Lisäksi.

Etelän mies

 

Kuvien lisäyksen testausta

Katotaan mitä tästäkin tulee. Pakko oli ottaa Iippanasta kuva kun pihalle halusi mennä. Ja Iippanallehan ei ihan pikku kengät kelpaa.

Yövuorossa

Tällä kertaa sitä ollaan palkkaduunin yövuorossa. Mukavaa vaihtelua ihmisovipumpulle, känniääliöiden kaitsemisesta. Toki helpompi oli pysyä hereillä kun oli koko aika tekemistä ja vuorotkin loppuivat 03-04 aikoihin... hyvin kun hommat meni niin tippiäkin tuli. Täällä saa valvoa aamuun asti ja välillä miettiä tosissaan että mitä tekisi. Mutta jos katotaan hyviä ja huonoja puolia molemmista hommista.

Lastensuojelu

+ Harvoin tarvii olla yksin hommissa / työtyöturvallisuus

+ Varma liksa kaupungilta

+ On hyvin kavereita kenen kanssa voi vaihtaa vuoroja

+ Hyvät ja edulliset muonitukset

+ Räntäsateella saa usein olla sisällä ja kuivassa

- Välillä turhankin tylsää

- Kaupungin järjettömät säästöt

- Todella kankea organisaatiorakenne

- Epävarma tulevaisuus talossa, hankala itse vaikuttaa

- Hankalat nuoret jotka kuuluvat aivan toiseen paikkaan

Turvallisuus yrittäjänä

+ Vapaus valita mitä tekee

+ Välillä hyvätkin laskutushinnat

+ Kiva työllistää muita

- Ei varmaa kk tuloa

- Kentällä työturvallisus (tiedetään, ammatinvalintakysymys)

- Kausiluontoista

- Pirunmoinen vastuu niskassa ja miljoona hommaa pitäisi hoitaa

- Ei varmuutta tulorahoituksesta

- Älytön vääntäminen sopimuksista ja laskutuksista

Tossa nyt olisi jotain mitä äkkisältään tuli mieleen tälleen muutamassa minuutissa ilman sen kummempia pohdiskeluja. Ensi yönä vielä toinen yövuoro ja sit viisi päivä / iltavuoroa ennen reissuun lähtöä. Toki torstaina käydään käräjöimässä autoliikkeen kanssa, ettei ihan pääse rutiineihin jämähtämään. Tosin välillä tuntuu, että kun tänne jänkhälle muutti niin käräjillä ja kuulusteluissa käyntejä alkaa olla enemmän kun töissä oloa. Ihme sakkia.

Jossain vaiheessa vois ruveta treenailemaan fotojen kanssa säätämistä tänne plökii, joten eiköhän tää tästä. Nyt kahvia koneeseen ja työn touhuun.

Korkkaus

Kohtalo vie paikasta paikkaan ja tälla kertaa on taas semmoinen palkkaduuni missä ehtii välillä istua myös koneen äärellä. Sen verran raskas viikko takana etten ole vielä pähkäillyt mitä alan tänne suoltamaan, mutta eiköhän sitä jotain keksi.

Tällä hetkellä on vielä 10 vuoroa ja melkeen putkeen ja sit pääsen vihdoin sinne Prahaan minne olen ollut menossa jo liian monta vuotta. Jo vuonna 2002 oli Prahaan liput varattuna, mutta edellisellä viikolla iski kunnon tulvat ja metrot oli kaput. Olin varannut hostellin yhden metrolinjan päästä joten hankalaksi olisi kulkeminen mennyt.

Pakko laittaa tähän loppuu se tuttu matkailuohjelmien mainos: Tämänkin matkan tarjoaa Securitas Oy! Eli jos kiinnostaa hankkia reissurahaa niin Oulun seculle hommiin niin rahan tuloa käräjien kautta ei voi estää =)

Mut nytten takaisin työn ääreen.