Kiirettä pitää - ainakin minulla, viis muista!

Väsynyt iskä kävi siten paikallisen kylän vapputorilla muksujen kanssa ihmettelemässä väen paljoutta. Porukkaa riitti ja autoja kanssa. Kuten arvata saattaa niin duuni vuoro oli edessä ja milläs muulla kauniina päivänä itse sielä olin kun autolla. Ja tietenkin piti sinne perimmäiseen nurkkaan se auto jättää parkkiin. Kylän läpi käytyämme tuli aika vastaan ja ajattelin ajoissa lähteä duuniin, mutta ruuhkaa tuntui olevan.

Ihan tuli mieleen Los Angelesin high way 405 jolla tunnetusti liikenne vetää edes vähän kello 04:05 AM. Yksi mikä rapakon takana miellytti liikennekulttuurista oli ns. 4 stop-merkin risteykset. Sielä jokainen pysähtyi ja ensimäiseksi pysähtynyt jatkoi matkaa. Liikenne sujui mallikkaasti kun joka suunnasta tuli auto vuorollaan. Ilokseni havaitsin vastaavan käytännön toimivan torin rannan läheisyydessä risteyksessä, johon tuli autoja joka suunnasta. Yksi auto tuli kerrallaan per suunta ja jokainen aikanaan pääsi odottamaan seuraavalle tien pätkälle. Itsellä meni noin 20m matkaan reilu vartti ja ilokseni huomasin että tästä tämä jono liikkuu, hitaasti, mutta varmasti. Itse kun pääsin risteykseen ja olin oikealta tulevan auton perään menossa niin eiks vaan että hyvinkin kiireinen yksin autossa oleva naistäti ajoi edellisen auton puskurissa niin hyvin kiinni, että olisi pelti mennyt mutkalle jos siihen väliin olisin vielä itseni ängennyt.



Aikaa kun oli ruuhkassa, niin pitihän siitä mallikkaasta kuskista kuva ottaa. Kiireinen täti kun meni mun etupuskurin ohi, tuli perässä toinen, ehkä jopa vielä kiireisempi punaisen auton kuljettaja, nais immeinen hänkin.



Tyyli oli sama, takapuskurissa kiinni ettei väliin vaan millään mahtuisi, ellei laiteta peltiä uuteen muotoon. Itse olin jo siinä vaiheessa myöhässä omasta duunista joten odottelin vielä kiltisti sen auton joka meni varmaan 3cm päästä etupuskurista. Jos ei vielä sinnoin niin viimeistään sen jälkeen muutkin autoilijat mahdollisesti hoksasivat, että voisi ehkä ajatella jotain muutakin välillä kun itseään. Seuraavalla kadun pätkällä tuli minun tilaisuuteni tehdä sama temppu että puskurissa kiinni vaan että pääsisin mahdollisimman nopeasti pois, mutta jostain kumman syystä päästin sivulta parkkipaikalta tulleen volvon eteeni. Kuskilta ja pelkääjän paikalta tulleet käsien heilahdukset tuntuivat ihan hyvältä ja sen takia häviämäni noin 20 sec ajassa ei tuntunut ollenkaan pahalta.

Tarkoitukseni ei ole naiskuskeja moralisoida tai saarnata, ne kaksi sankaria vaan sattuivat olemaan naiskuskeja. Yhtä hyvin ne olisivat voinee olla mieskuskejä, mutta pelkkä oman navan katsominen ja muut huomioitta jättäminen vaan laittaa joskun hatuttamaan.

Voiko tästä oppia mitään? Ehkä voi tai sitten ei, joskus itsekkyys on hyvä asia, mutta monesti omat tekemiset vaikutta myös muiden elämään ja elämiseen. Miettikääpä sitä!